Tiedätkö hemoglobiiniarvosi?

Kun keho ikääntyy ja väsymys ottaa vallan, laitetaan se usein vanhuuden piikkiin. Kuinka usein olet miettinyt onko syynä syksyn harmaus vai perinteinen kevätväsymys? Muistatko milloin olet mittauttanut hemoglobiiniarvosi? Tiedätkö mikä sinun rautavarantojesi tilanne on? Eikö ikääntyessä kuuluukin väsyttää - vai kuuluuko sittenkään?

Turun kaupunginsairaalan osastonylilääkärit Kari Koskela ja Maarit Wuorela kirjoittavat vanhuksen raudanpuuteanemiasta Suomen Lääkärilehdessä 16.9.2016 julkaistussa tiedekatsauksessa. Artikkelin mukaan anemian rajana pidetään naisilla veren hemoglobiinipitoisuutta, joka on alle 120 g/l ja miehillä alle 130 g/l. Katsaus osoittaa, että yli 65-vuotiaista kotona asuvista noin kuudesosa on aneemisia ja hoitokodeissa asuvista 47 %. (Viitattu 10.11.2018).

Koskela ja Wuorela kertovat, että vanhusten anemian syitä on kartoitettu laajasti mm. Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa. Kirjoittajat pohtivat, että puutteellinen ravitsemus on kuitenkin verrattain harvinainen anemian syy, sillä suomalaisen Finravinto 2012 -tutkimuksen mukaan 65 -74 -vuotiaiden naisten ja miesten raudansaanti ylittää Valtion Ravitsemusneuvottelukunnan vuoden 2014 suosituksen mukaisen (9 mg/vrk) saannin. Artikkeli valottaa, että raudanpuuteanemian syyksi onkin ensisijaisesti epäiltävä maha-suolikanavan vuotoa, joissa pahanlaatuisten kasvainten osuus saattaa olla merkittävä. Hankalaksi asian tekee se, että osa aneemisista potilaista on oireettomia ja/tai potilaan muut sairaudet, lääkeaineet ja esim. alkoholin käyttö voivat sekoittaa tutkimusten tulkintaa.

Koskela ja Wuorela pohtivat myös potilaan diagnosointia ja hoidettavuutta, jos kyseessä on kovin iäkäs henkilö. Esim. rautavarastojen määrittäminen luuytimestä on potilaalle epämukava ja kipua tuottava, sekä kustannuksiltaan kallis toteuttaa. Sen sijaan, jos potilaan yleistila mahdollistaa maha-suolikanavan tähystystutkimuksen, tulee tätä aina harkita, kirjoittajat toteavat.

Päivät kuluvat vanhoja valokuvia katsellen.

Vanhenemiseen liittyy yleensä muutoksia myös ruokahalussa. Äkilliset elämänmuutokset, kuten eläköityminen tai puolison kuolema voivat aiheuttaa etenkin iäkkäimmillä radikaalin muutoksen päivittäiseen ravitsemustilaan. Eläköitymisen seurauksena päivittäinen aktiivisuus saattaa muuttua vähäiseksi, jolloin energian tarve pienenee. Mikäli ravinnonsaanti jatkuu samana, voi seurauksena olla ylipainon kertyminen samalla kun lihasmassan osuus kehossa vähenee. Tämä puolestaan johtaa toimintakyvyn heikkenemiseen ja liikkumisvaikeuksiin. (Soini H. 2009. 196 – 197, 199). Leskeksi jäänyt on ehkä menettänyt ruokahalunsa surressaan kuollutta puolisoaan tai ei osaa itse huolehtia ravitsemusasioista, jos edesmennyt puoliso on ollut näistä pääosin vastuussa (esim. kaupassa käynti, ruoan valmistus jne.). Näissä tapauksissa ei riitä, että päivittäinen ruokavalio sisältää täysjyväviljaa, lihaa ja/tai sisäelintuotteita takaamaan raudansaantia. Kun ruokahalu on huono ja annoskoot pienenevät, leipäviipaleenkin poisjäänti ruokailusta saattaa aiheuttaa merkittävää energiavajetta, laihtumista, puutosta kivennäis- ja hivenaineista ja johtaa aliravitsemukseen ja anemiaan.


Fysioterapeuttiopiskelijana olen päässyt näkemään käytännön työtä läheltä. Harjoittelujaksoille on sisältynyt paljon kotikäyntejä yksinäisten ja yksinasuvien vanhusten luokse, sekä käyntejä laitoshoidossa olevien ikäihmisten pariin. Laitoshoidossa käydessäni panin merkille, kuinka nopeasti hoitajat pyrkivät syöttämään vanhusta, mikäli tämä ei itse syönyt riittävän reippaasti, vaikka ruokailumotoriikka oli vielä tallella. Mielestäni ruokailusta tulisi tehdä kiireetön ja miellyttävä hetki vanhuksille ja pyrkiä säilyttämään heidän omatoimisuus syömisessä niin pitkään kuin mahdollista. Fysioterapeuttina pystyn ohjaamaan asiakasta käden hienomotoriikassa, auttamaan hyvän ruokailuasennon löytämisessä sekä vahvistamaan yläraajojen toimintakyvyn säilymisessä, mutta nämä asiat vesittyvät, jos vanhukselle ei anneta mahdollisuutta toteuttaa ruokailua edes osin itse.


Em. katsausartikkeli kiteyttää rautahoidon yksinkertaisesti. Se suosittelee suun kautta otettavia valmisteita säännöllisin arvioin hoitovasteesta. Rautavarantojen täydentämiseksi hoitoa tulee jatkaa noin kolme kuukautta sen jälkeen, kun hemoglobiinipitoisuus on palautunut ennalleen. Huomioitavaa on, ettei ikäihminen jäisi yksin vastuuseen rautavarantojen tankkauksessa, sillä usein sairaalasta kotiutunut ikääntynyt on aliravittu ja tehostetut ravitsemustoimenpiteet ovat toipilasvaiheessa tarpeen (Soini H. 2009. 201).




Lähteet:

Soini H. 2009. Ikääntyneen hyvä ravitsemus. Teoksessa Voutilainen P. & Tiikkanen P. (toim.). Gerontologinen hoitotyö. WSOY Oppimateriaalit Oy, Helsinki. 196 – 207.

Koskela K ja Wuorela M. 16.9.2016. Vanhuksen raudanpuuteanemia. Viitattu 10.11.2018. http://www.laakarilehti.fi.ezp.oamk.fi:2048/tieteessa/katsausartikkeli/vanhuksen-raudanpuuteanemia/